Kysymyksiä ja vastauksia

22. Mitä arvioita voidaan esittää E10-bensiinin hinnasta?

Bensiinin hinta on jatkuvasti autoilijaa kiinnostava asia. Tulevien hintojen ennustaminen on kuitenkin aina vaikeaa ellei mahdotonta, koska hintoihin heijastuvat lukuisat muuttuvat eri tekijät, jotka lisäksi vaikuttavat eri aikoina eri tavoin. Hintaan vaikuttavia tekijöitä ovat aina muun muassa maailmanmarkkinahinnat ja paikallinen kilpailu, joka näkyy kuluttajahintojen vaihteluna paikkakunnittain ja huoltoasemittain – nyt ja jatkossa.

Polttoaineiden kuluttajahinnasta suurin osa on veroa.  Vuoden 2011 alussa voimaan tullut  polttoaineverouudistus suosii biokomponentteja sisältäviä polttoaineita, eli etanolia verotetaan kevyemmin kuin ennen. Toisaalta biopitoisuuden nousu nostaa jonkin verran kustannuksia.

Jos katsotaan pelkästään muuttuvasta lainsäädännöstä johtuvaa veromuutoksen ja biopitoisuuden nousun vaikutusta jättäen syrjään muut hintaan vaikuttavat asiat, saattoi esittää arvion, että 95-oktaanisen bensiinin hintataso laskisi joitakin senttejä litralta E10-bensiinin tullessa markkinoille. Koska myös 98-oktaanisessa bensiinissä olevaa etanolia verotetaan kevyemmin, saattoi arvioida myös sen hinnan voivan laskea hieman. Verotus aiheuttaa kuitenkin sen, että 95-oktaaninen, enemmän etanolia sisältävä bensiini on edelleen halvempaa kuin 98-oktaaninen, vähemmän etanolia sisältävä bensiini.

Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä